Jäähdyspohja on kylä Virtain kaupungissa Pohjois-Pirkanmaalla. Kylämme on portti Virroille etelästä päin tulevalle liikenteelle: matkaa on kantatie 66:sta pitkin Virtain keskustaan vain n. 7 km. Tampereelta on kyläämme n. 100 km. Järvi-Suomen tieltä (Vt 23) pääset Jäähdyspohjaan kääntymällä kantatie 66:lle Oriveden/Tampereen suuntaan. Matkaa kertyy Jyväskylästä on n. 120 km, Porista n. 155 km ja Seinäjoelta n. 125 km.
Jäähdyspohjaan kuuluu useita pienempiä kyläkuntia. Etelästä päin luetellen ensimmäisenä on Nuuttikylä, sitten Jäähdyskylä kantatie 66:n molemmin puolin, tästä länteen Jäähdyslahden toisella puolen Leveelahti sekä itään Siekkisjärveen rajoittuen Paavolanperä. Torisevankin toiset mainitsevat joskus omana kylänään, vaikkakin se on perinteisesti osa Jäähdyskylää.
Ympärivuotisia asukkaita Jäähdyspohjassa on kolmisen sataa. Kesäisin kylämme vilkastuu lukuisista kesäasukkaista. Näsijärven reitin rantaviivaa on silmänkantamattomiin ranta-asutusta varten.
Jäähdyspohja on asuinpaikkana luonnonkaunis, viihtyisä ja turvallinen. Metsämme, järvemme ja peltomme ovat antimiltaan rikkaita. Maatalous on edelleen tärkeä elinkeino, mutta kylään on kotiutunut myös teollisuutta sekä monipuolisia palvelu-, matkailu- ja kulttuurialan tarjoajia. Ja vaikka moni jäähdyspohjalainen joutuukin hakemaan leipänsä kylän ulkopuolelta, on vakituinen tai vapaa-ajan asunto pyritty säilyttämään kylässä. Yhä useammat ovat myös löytäneet Jäähdyspohjan ja hankkineet täältä uuden asuinpaikan. Yhteen lauseeseen kiteytettynä Jäähdyspohjassa on mahdollista nauttia täydellisestä maaseudun rauhasta vain lyhyen ajomatkan päässä Virtain liikekeskuksen palveluista.
Jäähdyspohjaa Inkerinkalliolta kuvattuna. Kuva Juha Kallio 2005 .
Kuva esim. taustakuvaksi koossa 1280X1024, klikkaa linkkiä oikella
hiiren painikkeella ja tallenna kuva nimellä: Kuvalinkki
Luonto
Jäähdyspohja on pinta-alaltaan laaja kylä, joten sen luontokin on hyvin monimuotoista. Kylän maisemat vaihtelevat perinteisestä maalaisympäristöstä jylhiin rotkojärviin, kosteista koivu- ja kuusilehdoista ylväisiin ja antimiltaan rikkaisiin honkametsiin, Tarjanneveden syvistä ja laajoista selistä suojaisiin metsälampiin ja kuiviin hiekkaharjuihin.
Suomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan edustaa Jäähdyspohjantien ja siitä erkanevan Majalahdentien varrelle Jäähdyslahden koillisrannan tuntumaan keskittynyt asutus, josta osa on peräisin aina 1600-luvun alkupuolelta saakka. Myös mm. Nuuttilan- ja Kaltinlahdet ikivanhoine asutuksineen ja Paavolanperäntien molemmin puolin avautuvat, Siekkislahteen rajoittuvat peltoaukeat ovat varsinkin kauniina kesäpäivinä vailla vertaansa.
Jäähdyspohja on Järvi-Suomea sanan aidoimmassa merkityksessä: On laskettu, että viiden kilometrin säteellä vanhasta kansakoulusta on yli 40 järveä ja lampea! Suurin järvistä on Näsijärven vesistöön kuuluva Tarjannevesi, joka ulottuu Kaltinselkänä ja tätä seuraavana Jäähdyslahtena syvälle kylän keskustaan saakka.
Lakarinharju on osa Ruoveden Siikakankaalta alkavaa hiekkaharjujen jaksoa, joka kulkee Jäminkipohjan, Kautun, Mustajärven ja Visuveden kautta Jäähdyspohjaan ja jatkuu samassa kaakosta luoteeseen kulkevassa linjassa pitkin Toisveden länsirantaa aina Alavuden rajoille saakka. Nämä hiedasta, hiekasta ja sorasta muodostuneet harjut ovat syntyneet jäätikön sulaessa viimeisen jääkauden loppuvaiheissa n. 10 000 vuotta sitten. Lakarinharju on listattu paikallisesti merkittävänä kohteena kansalliseen harjujensuojeluohjelmaan.
Myös Jäähdyspohjan linnusto ja eläimistö ovat rikkaita ja monipuolisia. Hirviä on runsaasti, joten autoilijoiden kannattaa ottaa varoitusmerkit tosissaan! Karhunkin kerrotaan vierailleen Torisevalla Karhuoopperan aikoihin esitykseen kuuluneen karhunurinan houkuttelemana. Tästä on kuitenkin kulunut jo vuosia, ja varmat havainnot karhuista ovat rajoittuneet naapurikylän Hauhuun puolelle. Aikoinaan karhuja on täälläkin ollut runsaasti. Maankuulun virtolaisen karhunkaatajan Martti Kitusen (1747-1833) ansapolut l. virkatiet ulottuivat Uuraisilta aina Torisevan rotkojärville saakka. Nykyisin Kitusen karhupolut ovat osa Torisevan luontopolkua ja Pirkan taivalta.
Nähtävyydet
Jäähdyspohja. Kartta Olli Räty/J. Kallio 2005.
(Kartan saa suuremmaksi kuvaa klikkaamalla.)
Jäähdyspohjan kulttuurimaisema ja vanha kyläraitti
Jäähdyspohjan kylä on maisemiltaan Virtain avarimpia. Parhaan näkymän kylästä saa kiipeämällä Alaisen Torisevan eteläpäässä olevalle Inkerinvuorelle. Eteen avautuva kulttuurimaisema kumpuilevine vainioineen ja puiden varjoon kätkeytyvine rakennuksineen kertoo vuosisataisesta ihmiskätten aherruksesta. Ensimmäiset uudisasukkaat asettuivat kylään jo 1500-luvun puolivälissä.
Tienoikaisun yhteydessä 1970-luvulla vanhasta maantiestä säilytettiin kolme tienpätkää, jotka ovat nykyisiltä nimiltään Jäähdyspohjantie, Lakarintie (Vanhainkodinmäen osuus kantatie 66:lta Hauhuuntielle) ja Kolistontie.
Historiaa: Suuri pohjantie
Jäähdyspohjantien varressa sijaitsee varsinainen kyläkeskus, jossa oli aikoinaan kaksikin kauppaa, posti, työväentalo ja nuorisoseurantalo. Työväentalo purettiin 1960-luvulla, viimeinen kauppa lopetti toimintansa 1970-luvun vaihteessa ja postikin lakkautettiin 1980-luvulla.
Historiaa: Vanha kyläkeskus
Jäljellä on Jäähdyskylän nuorisoseuran omistama seurantalo Jukola, jota ryhdyttiin keväällä 2004 kunnostamaan kylätaloksi.
Kylätalo Jukola . Kuva Juha Kallio 2003
Jäähdyspohjantieltä erkanee idyllinen Majalahdentie. Tämä vanha hiekkatie kauniine maisemineen ja vanhoine rakennuskantoineen on ehdottomasti kävely- tai pyöräilylenkin arvoinen. Majalahdentien varrella sijaitsevat seuraavassa esitellyt Ylä- ja Alamylly, vanha kansakoulu, uimaranta ja Velhonmäki. Majalahdentie päättyy kantatie 66:een Torisevalla. Jäähdyspohjantien ja Majalahdentien muodostama vanha kyläraitti on listattu Pirkanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittäviin kohteisiin rakennus- ja liikennehistoriansa sekä maisemakokonaisuutensa perusteella (Tampereen seutukaavaliitto).
Ylämylly ja Alamylly
Jäähdyskoski - tuttavallisemmin Myllypuro - laskee Majajärvestä Jäähdyslahteen keräten vetensä kaikkiaan yli 30 järvestä. Reilun puolen kilometrin pituisella matkalla on pudotusta yhteensä 12 metriä. Puron varrella on kaksi myllyrakennusta, Ylämylly ja Alamylly. Ylämyllyä vanhoine vesiruuhineen pääsee ihailemaan sen alapuolitse kulkevalta kylätieltä (Majalahdentie). Molemmat myllyt ovat yksityisomistuksessa.
Ylämyllyssä virtaa vesi kesällä 2003. Kuva Juha Kallio
Ylämylly on ovessa olevan vuosiluvun perusteella rakennettu v. 1867. Mylly oli alkuaankin tehokas kolmen kiviparin vesiratasmylly. Myöhemmin vesiratas vielä korvattiin turbiinilla, ja myllyyn hankittiin uudenaikainen ohrankuorimakone ja vasaramylly. Myllyn yhteydessä toimi 1930-luvulta lähtien pieni sähkövoimalaitos sekä 1960-luvun alkupuolelle saakka pärehöylä. Ylämylly on ollut toiminnassa viimeksi 1980-luvulla. Myllyn vieressä oleva kivisilta on rakennettu 1920-luvulla.
Vuosina 1876-77 rakennettu Alamylly on kolmikerroksinen vesiratasmylly, jossa on kaksi kiviparia ja ohrankuorimakone. Mylly on säilynyt rakenteeltaan lähes alkuperäisenä, vaikkakin sen puuosat, mm. välitysrattaiden hampaat ovat käytössä ollessaan vaatineet jatkuvaa korjausta ja uusimista. Alamyllyn ruuhen vedellä on käytetty myös pärehöylää sekä pientä sähkögeneraattoria, josta mm. vieressä oleva kansakoulu sai himmeän sähkövalonsa ennen yleiseen sähköverkkoon liittymistä. Jauhatus myllyssä loppui v. 1955.
Jo ennen Ylä- ja Alamyllyä Jäähdyspohjassa on ollut useitakin myllyrakennuksia. Jäähdyskosken vesivoimaa ovat käyttäneet hyväkseen myös tamppimylly, sahalaitos ja meijeri.
Historiaa: Jäähdyspohjan vanhat myllyt
Uimaranta ja venevalkama
Jäähdyspohjan uimaranta, taustalla Eurankari. Kuva Juha Kallio 2003.
Uimaranta lakkautettiin Virtain kaupungin teknisen toimiston aloitteesta
14.2.2012 14 pykälä Tekninen lautakunta.
Jäähdyspohjan uimaranta sijaitsi Jäähdyslahdella luonnonkauniin Euranniemen rannalla. Vieressä on Jäähdyspohjan vanha koulu, jonka toiminta lakkautettiin 100-vuotisen historian päätteeksi keväällä 2002. Nykyisin koululla toimii yksityinen Grafiikanpaja Humina.
Jäähdyspohjan vanha koulu. Kuva Juha Kallio 2002.
Velhonmäki
Velhonmäen kerrotaan saaneen nimensä Antti Lieroiselta, kuuluisalta ja pelätyltä selvännäkijältä, jolla uskottiin olevan erityinen taito "merkitä" varkaat ja löytää näiden matkaan tarttuneet tavarat. Pieksämäellä syntynyt Lieroinen muutti Virroille v. 1635 asuen verotusluetteloiden mukaan Jäähdyspohjan Knuuttilassa. Lieroinen tuomittiin Hämeenkyrön käräjillä v. 1643 mestattavaksi ja poltettavaksi mm. kahdesta noitakeinoin aiheutetusta kuolemantuottamuksesta. Perimätiedon mukaan tuomio pantiin täytäntöön silloisen emäpitäjän puolella Ruovedellä eräässä kirkonkylän lähistöllä olevassa saaressa, jota on siitä lähtien kutsuttu Lieransaareksi.
Koska Knuuttilan kahden talon (Lahti- ja Selkä-Nuuttila) kaskimaat ulottuivat Torisevalle asti, on hyvinkin mahdollista, että Lieroinen asutti mökkiään nykyisen Velhonmäen tienoilla. On myös esitetty, että paikka olisi saanut nimensä Nuuttikylässä sijaitsevan Ukonmäen tavoin siitä, että tietäjä käytti näitä avaria ja korkeita mäkiä uhripaikkoinaan. Arvailujen varaan jää, minkälaisessa muodossa muinaissuomalainen luonnonusko eli Antti Lieroisen mielessä, mutta ainakaan hänen kristillisyydestään ei noitaoikeudenkäynnissä saatu vakuuttavia todisteita: tietäjä itse kertoi käyneensä ripillä viimeksi 22 vuotta sitten.
Vanhainkodin muistokivi
Lakarintieksi nimetty vanha maantie nykyisen kantatie 66:n ja Hauhuun/Pohjaslahdentien välillä nousee Heikkilänmäelle, jota kuulee vieläkin kutsuttavan myös Vanhainkodinmäeksi. Mäellä on sijainnut kylän vanhimpiin taloihin kuuluva Heikkilä mahdollisesti jo 1500-luvun jälkipuoliskolla. Talon paikalle perustettiin 1900-luvun alussa Virtain kunnalliskoti (myöh. vanhainkoti). Tämän v. 1911 valmistunut puinen päärakennus tuhoutui tammikuisena pakkasyönä v. 1979 koko kansakuntaa järkyttäneessä tulipalossa. Liekkeihin menehtyi 27 sairasosaston potilasta. Päärakennuksen paikalla on nykyisin muistokivi, joka paljastettiin tammikuussa 1989.
Vanhainkodin muistokivi. Kuva Juha Kallio 2003.
Muistomerkki on koottu kahdesta ns. pulterikivestä, peruskalliosta muinoin lohjenneesta ja jään mukanaan kuljettamasta kivenlohkareesta. Jalustan kivi on peräisin Monoskylästä, päällyskivi Hauhuulta. Jalustan hiotulla sivulla on teksti:
Virtain vanhainkodin palo 23.1.1979
Uhrien muistolle
Virtain kaupunki 1989.
Muistokiven ovat suunnitelleet kulttuurisihteeri Marjatta Ylinen-Kärkkäinen ja kaupunginpuutarhuri Esa Latomäki. Aikoinaan pelloista raivatut pulterit on muistomerkkiä varten etsinyt maatalouslomittaja Urpo Lahti-Mononen.
Muistokiven kolmiomainen ja ylöspäin nouseva muoto symbolisoi Pyhää Kolminaisuutta sekä uskoa ylösnousemukseen ja elämän jatkumiseen. Auringonpaisteessa liekehtivä graniitti muistuttaa paitsi järkyttävästä onnettomuudesta myös tulen lämpöä, valoa ja elinvoimaa huokuvasta ja tätä kautta uutta elämää luovasta ominaisuudesta. Liekki on myös Pyhän Hengen, Kristuksen valkeuden ja hengen valon symboli.
Vanhainkodin entinen ruoka- ja vaateaitta.
Kuva Juha Kallio 2003.
Virtain pensionaatti
Vanhainkodin vv. 1938-40 valmistuneessa lisärakennuksessa toimii nykyisin kesähotelli Virtain pensionaatti. Komea keltaiseksi kalkittu kivitalo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia. Pensionaatissa voi käydä tutustumassa kotimaisen maalaus- ja valokuvataiteen näyttelyihin.
Vanhainkodin viereen silloiselle Heikkilänkankaalle perustettiin v. 1926 Virtain lastenkoti. Tämän läheisyydessä toimi vv. 1928-69 myös Jäähdyspohjan alakansakoulu. Lastenkoti siirrettiin v. 1968 uusiin tiloihin Virtain kirkonkylälle. Nykyisin lastenkodin vanha päärakennus l. Huvikumpu on SF-Caravan Pirkanmaa ry:n Vankkurimännikön hallinnassa.
Patolammin alueella toimi 1970-luvulta vuosituhannen vaihteen tienoille saakka Vapaa-ajanmaa Kultavirrat, jossa saattoi mm. onkia ja savustaa lohta. Vankkurimännikön puolella sijaitseva Patolammin uimaranta on karavaanareiden ja kyläläisten yhteisessä käytössä.
Patolammin idylliä. Kuva Juha Kallio 2003.
Torisevalle päättyvä Kolistontie on saanut nimensä Koliston torpasta. Tilan asuin- ja talousrakennukset purettiin jo vuosikymmeniä sitten torpan maiden siirryttyä Virtain kaupungin omistukseen. Alaisen Torisevan eteläpäässä sijaitsi aikoinaan myös Virtain ensimmäinen turisteja palvellut matkailuliike, Pilvilinna.
Jäähdyspohjaa Inkerinkalliolta nähtynä. Vas. Koliston torppa, kesk. Majajärvi, oik. Pilvilinnan rakennuksia (Vierastupa). Kuva Fanni Hietanen n. 1929.
Lakari
Kangasjärven rannalla sijaitsevalla Lakarin leirintäalueella on mm. kahvio sekä viihtyisä uimaranta. Golfkärpäsen puremille tarjoaa helpotusta Toriseva Golf , jonka 9-reikäinen kenttä sijaitsee Lakarinharjun ja Torisevan rotkojärvien välisessä kauniissa maastossa.
Nuutti-Galleria
Nuuttikylässä sijaitseva Taide-Nuuttila esittelee laaja-alaisesti kotimaista ja ulkomaista modernia taidetta: esillä on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, valokuvia, keramiikkaa ja korutaidetta. Gallerian kesään kuuluvat myös useat oheistapahtumat - mm. taideleirit, -kurssit ja konsertit - sekä kahvio kotileivonnaisineen. Lapset voivat taiteen ohella tutustua mm. "Älä astu ruoholle" - polkuun sekä lammastarhaan, kaneihin ja hanhiin.
Nuuttikylä on saanut nimensä vanhasta Knuuttilan talosta, jossa ehti olla 1500-luvun lopulla kaksikin Knut-nimistä isäntää. Nuuttilan idyllisissä rantamaisemissa toimii Lomakylä Suvi-Nuuttila.
Oraniemen lapinrauniot
Rauniot sijaitsevat Oraniemen pohjoisosassa Oikanselän itärannalla yhtenä, viisi röykkiötä käsittävänä rivinä. Suurin röykkiöistä, joka on halkaisijaltaan n. 10 m ja korkeudeltaan metrin, sijaitsee n. 50 m rannasta. Röykkiöitä on hajotettu ja pengottu, mutta varsinaisia arkeologisia kaivauksia ei Oraniemessä ole suoritettu. Oraniemen lapinrauniot ovat edustava esimerkki sisämaan varhaismetallikautisesta haudanrakentamisvaiheesta, sillä ne ovat säilyneet suhteellisen näyttävinä alkuperäisessä ympäristössään rantaviivan tuntumassa. Oraniemeen pääsee joko veneellä tai Leveelahdentieltä erkanevaa metsäautotietä pitkin. Alue on yksityisomistuksessa.
Lapinraunioilla tarkoitetaan sisämaan pronssi- ja varhaisrautakautisia kiviröykkiöhautoja. Nimitys juontuu ajalta, jolloin röykkiöiden oletettiin olevan pohjoiseen siirtyneen lappalaisväestön peruja. Nykykäsityksen mukaan Suomen asutus on kuitenkin jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan, eikä sisämaata varhaismetallikausilla asuttanutta, pääasiassa metsästyksestä ja kalastuksesta elantonsa saanutta väestöä voida määritellä sen vähempää "suomalaiseksi" kuin yhdistää suoraan nykysaamelaiseen väestöönkään. Kulttuuriselta pohjaltaan kiviröykkiöhautaus on kuitenkin läntinen piirre, joka levisi rannikkoalueelta itäisen kulttuurin vaikutusaluetta olevaan sisämaahan pronssikaudella (1500/1300 - 500 eKr).
Lapinrauniot ovat rakenteeltaan samankaltaisia kuin rannikon hiidenkiukaat mutta yleensä jonkin verran pienempiä. Pyöreähköt röykkiöt on ladottu pelkistä kivistä ilman maatäytettä. Lopullista selvyyttä ei ole saatu siitä, ovatko lapinrauniot ruumis- vai polttohautoja; hautaaminen on voinut olla myös symbolista. Polttohautauksessakin röykkiöihin on todennäköisesti laitettu vain vainajan/vainajien tuhka. Lapinraunioista on nimittäin löytynyt harvoin esineitä tai muita jäännöksiä kuten luita, joita vainajaa poltettaessa on kuitenkin täytynyt syntyä useita kiloja. Esinelöytöjen vähäisyyden vuoksi myös raunioiden tarkka ajoittaminen on vaikeaa. Karkeasti arvioiden röykkiöt sijoittuvat vuosien 1000 eKr ja 500 jKr väliselle ajalle. Kuten Oraniemen rauniotkin röykkiöt sijaitsevat yleensä hyvillä näköalapaikoilla suurten selkien rantakallioilla.
Toriseva
Torisevalla on kolme rotkojärveä: Alainen, Keskinen ja Yläinen Toriseva. Järvet sijaitsevat suorassa, luoteeseen kulkevassa n. 3 km pitkässä syvänteessä. Järvistä suurin on Alainen, joka on n. 50-70 m leveä ja 1120 m pitkä. Keskinen Toriseva, joka on suunnilleen yhtä leveä kuin Alainenkin, on n. 860 m pitkä. Jonkin verran muita järviä kapeammalla Yläisellä Torisevalla on pituutta 600 m.
Alainen Toriseva. Kuva Juha Kallio 2003.
Torisevajärvet ovat kuuluisia syvyydestään ja jylhien kallioiden tavoin äkkijyrkistä rannoistaan. Hieman yllättäen Alainen Toriseva on järvistä matalin. Kesällä 2000 tehdyissä luotauksissa syvin kohta - 19 m - löytyi järven pohjoispäästä levähdysalueen puoleisen rannan tuntumasta. Kahvimajan kohdalla ranta putoaa pienen kalliokielekkeen jälkeen melkein 18 m, ja korkeiden kallioiden juuressa on vettä 16 - 17 m. Pohjoispäätä lukuun ottamatta on järven itäranta (kallioiden puoli) kuitenkin syvempi ja pohjan muodolta vaihtelevampi kuin länsiranta: kallioseinämä jatkuu kohtisuorana 6-10 metriä vedenpinnan alapuolelle. Kantatie 66:n puolella ranta putoaa ensin äkkijyrkästi 3-7 metriä, mutta syvenee tämän jälkeen tasaisemmin kohti järven keskustaa. Järven eteläpäässä Inkerinkallion edustalla on vettä n. 12 m. Pituussuunnassa keskellä järveä on "matalikko", jossa on syvyyttä vain n. 8 m.
Inkerinkalliota Alaisen Torisevan eteläpäässä.
Kuva Juha Kallio 2003.
Yläinen Toriseva on tiettävästi syvimmillään järven keskivaiheilla: kalliot jatkuvat pystysuorassa veden alla n. 19 m, ja kymmenisen metrin päässä seinämästä on syvyyttä jo 22 m. Myös täällä järven pohjoispää on keskimäärin syvempi kuin muu järvi. Tien varrella olevan pysähtymispaikan ja "Rakkauden alttarin" kohdalla rannan syvyys on n. 18 m.
Keskinen Toriseva jouluaattoaamuna 2003. Kuva Juha Kallio.
Keskisen Torisevan pohja laskee eteläpään n. 6 metrin äkkijyrkistä rannoista portaittain pystysuorina seinäminä korkeimpien kallioiden edustalle, jossa on laaja, lähes tien puoleiselle rannalle ulottuva, 31 m syvä tasanne. Tämän jälkeen pohja nousee jonkin verran sukeltaen järven keskivaiheilla jyrkästi syvimpään kohtaansa, 37,2 metriin. Järven pohjoispäässä on vettä keskimäärin 26 m. Kallioseinämä putoaa kauttaaltaan veden alla n. 19 m paitsi korkeimpien kallioiden kohdalla, jossa seinämän syvyys on peräti 29 m. Tienpuoleinen ranta on jälleen matalampi, "vain" 8-9 m syvä. Kun pienessä Keskisessä Torisevassa on vettä lähes 40 m, lienee se kokoonsa suhteutettuna Suomen syvin järvi.
Keskinen Toriseva on n. 143 metrin korkeudella merenpinnasta ja n. 40 m ylempänä kuin Näsijärven vesistöön kuuluvan Tarjanneveden pinta. Alainen Toriseva on n. 15 m matalammalla kuin Keskinen; korkeuseroa Keskisen ja Yläisen Torisevan välillä on muutama metri. Lähdepohjainen Keskinen Toriseva laskeekin molempiin muihin järviin. Yläisestä Torisevasta lähtee vaatimaton laskujoki luoteeseen, kun sen sijaan Alainen Toriseva laskee etelään Majajärveen ja tätä kautta Jäähdyslahteen ja Tarjanneveteen.
Torisevajärvet kuuluvat luoteis-kaakko-suuntaiseen, yli 20 kilometrin pituiseen kallioperän murroslinjaan, joka alkaa Suomen syvimpiin järviin kuuluvan Toisveden lounaisrannasta, jatkuu Torisevan rotkojen ohi matalampana Jäähdyspohjan painanteena Valkeajärveen (syvimmillään n. 30 m) ja päättyy lopulta Visuveden ohi Tarjanneveden selkävesiin. Aikaisemmin tämän kaltaisten murroslaaksojen oletettiin syntyneen viimeistä jäätiköitymisvaihetta edeltäneellä ajalla jopa satoja tuhansia vuosia sitten. Torisevajärvet olisivat saaneet nykyisen muotonsa siten, että viimeisen jääkauden aikana alueen yli liikkuneet jäämassat veivät mukanaan murtolinjoja pitkin irronneet louhikot jättäen jälkeensä kapeat järvisyvänteet. Nykykäsityksen mukaan Torisevan murroslinja olisi kuitenkin syntynyt vasta mannerjään väistyessä Suomen yltä eli aikaisintaan n. 10 000 vuotta sitten tapahtuneessa maanjäristyksessä.
Kelohonka Keskisellä Torisevalla kallion kupeessa.
Kuva Juha Kallio 2002.
Torisevajärvien luonto on hämmästyttävän vaihtelevaa. Järvirivin koillis-/itäranta on karua vuorimaata, jonka puusto on pääosin hitaasti ja vaivalloisesti kasvanutta mäntyä. Myös rauduskoivut, katajat ja satunnaisesti joku pihlajakin selviävät hengissä usein mahdottomiltakin näyttävillä kasvupaikoilla kallionkoloissa ja -kielekkeissä. Tyypillisiä vaatimattomiin kasvuolosuhteisiin tyytyviä kasveja ovat kanerva, mustikka ja puolukka sekä erilaiset sammaleet ja jäkälät.
Luonnon ihmeitä (Alainen Toriseva). Kuva Juha Kallio 2002.
Kantatie 66:n puoleinen ranta on puolestaan irtonaisten maalajien peitossa ja varsinkin Alaisen Torisevan kohdalla huomattavasti kalliorantaa matalampi. Alaisen Torisevan maisemaa, jossa korkeat kalliot yhdistyvät toisen rannan loivaan peltoviljelysrinteeseen pidetäänkin ainutlaatuisena maailmassa.
Lehtometsää Alaisen Torisevan luoteispäässä (Kahvimajan ranta).
Kuva Juha Kallio 2003.
Alaisen Torisevan luoteispäässä olevassa kosteassa ja suojaisassa purolaaksossa on näinkin pohjoisella leveysasteella hyvin harvinainen sekalehtometsä. Laaksosta löytyy saniaislehtoa (FT), suurruoholehtoa (OFiT), käenkaali-oravanmarjatyypinlehtoa (OMaT) sekä sivurinteiltä nuokkuhelmikkä-kevätlinnunhernetyypin lehtoa (MeLaT). Näistä saniais-, suurruoho- ja nuokkuhelmikkä-kevätlinnunhernetyypin lehtoja ei ole Virroilla muualla. Alueen rikkaaseen kasvillisuuteen kuuluu useita vaateliaita ja harvinaisia lehtokasveja, mm. mustakonnanmarja, lehtohorsma, lehtokorte, kevätlinnunherne, lehto-orvokki, kotkansiipi, korpisorsimo ja sinivuokko. Luontokartoittaja Esko Vuorinen, joka on määrittänyt em. lehtotyypit, on löytänyt purolaaksosta yli 80 eri kasvilajia:
Lisätietoa: Torisevan lehtolaakson kasvit.
Jotta Torisevajärvien ja erityisesti herkän purolaakson kasvillisuus ei häiriintyisi, on tärkeää, että alueella liikutaan luontoa kunnioittaen. Kasveja ei saa poimia tai muuten tuhota!
Alaisessa Torisevassa on tavallista järvikalaa eli ahventa, särkeä ja haukea. Keskisessä Torisevassa kasvaa vain ahvenia, jotka syvään ja tummaan veteen sopeutuneena ovat väritykseltään lähes mustia. Jokamiesoikeuksien mukainen pilkkiminen ja onkiminen mato-ongella ovat sallittuja Alaisessa ja Keskisessä Torisevassa. Heittokalastus on sallittu näissä kahdessa järvessä valtion kalastuksenhoitomaksun ja Länsi-Suomen läänin viehekalastusmaksun suorittaneille.
Yläisen Torisevan kalastusta hoitaa Virtain Pilkkijät ry. Kalastus on sallittu järvessä ainoastaan vieheluvalla (10 €/vrk), joita voi ostaa Virtain Teboililta (Meijeritie 18). Lupaan liittyy lohenkalastuskiintiö; siikaa voi kalastaa päiväluvalla vapaasti.
Lisätietoa: Kalastusluvat Jäähdyspohjassa ja sen ympäristössä.
Alainen Toriseva Kahvimajan terassilta nähtynä. Kuva Juha Kallio 2003.
Alaisen Torisevan pohjoispäässä kantatie 66:n varrella on suuri levähdysalue, josta löytyy ruokailukatos, puusee sekä opaskarttoja Virtain kaupungin, Jäähdyspohjan ja Torisevan alueen matkailukohteista. Levähdysalueelta johtaa polku alas Torisevan rantaan sekä ylös kallioiden päällä olevalle näköalapaikalle ja kesäkahvilaan Torisevan kahvimajalle. Näköalapaikalle ja kahvilaan pääsee myös autolla.
Torisevan luontopolku (6,5 km) alkaa Kahvimajalta seuraten Alaisen Torisevan kalliorannan päällä olevaa polkua järven eteläpäähän, jatkuu Kolistontietä Vankkurimännikön ohi Kangasjärven laskujoelle, ja sivuaa Lakarin leirintäaluetta, josta polku palaa lopuksi metsän halki Torisevalle. Polun varrella on 13 merkittyä rastia, joista saa tietoa alueen luonnosta ja historiasta. Alaisen Torisevan eteläpäässä Inkerinkallion alapuolella ja Lakarin lähellä Kangasjärven rannalla on nuotiopaikat omien eväiden syöntiä varten. Luontopolulla voi olla märkää ja liukasta varsinkin keväällä ja syksyllä, mutta kuivaan aikaan lenkistä selviää hyvillä kävelykengillä tai lenkkareilla. Torisevan kallioilla kulkeva polku on paikoitellen jyrkkä ja vaikeakulkuinen, joten sitä ei suositella pienille lapsille eikä huonojalkaisille. Lähellä kallionreunaa on muutenkin syytä olla erityisen varovainen!
Alaisen Torisevan kallioranta ja järven eteläpää ovat rauhoitettua aluetta, jolla mm. tulenteko ja kasvien poimiminen - marjoja ja sieniä lukuun ottamatta - ovat kiellettyjä. Rauhoituspäätöksen perusteella alueelle ei ole myöskään saatu rakentaa kaiteita ja portaita. Torisevan luontopolku on Virtain kaupungin ylläpitämä.
Luontopolun opaskarttoja saa Virtain kaupungin matkailutoimistosta sekä kesäaikaan Lakarin leirintäalueelta, Torisevan kahvimajalta, Vankkurimänniköstä ja Virtain pensionaatista. Luontopolusta on mahdollista tehdä myös lyhyempiä lenkkejä: suositeltavia ovat varsinkin maisemiltaan jylhin osuus Alaisen Torisevan kalliorinteellä (etäisyys Kahvimaja - Kolistontie n. 1,3 km) sekä idyllisen kaunis ja Torisevaa helppokulkuisempi osuus Kangasjärven ja sen laskujoen rantamilla Hauhuun/Lakarintien risteyksestä Lakarin leirintäalueelle (n. 2,4 km). Luontopolkuun on helposti yhdistettävissä tutustuminen esim. kylätalo Jukolaan ja I. K. Inha valokuvanäyttelyyn (n. 400 m), Virtain pensionaatin taidenäyttelyihin (n. 200 m polulta) tai vaikkapa Nuutti-Galleriaan (n. 6 km).
Torisevan alueella kulkee myös Pirkan taival, jonka merkittyä polkua pitkin pääsee retkeilemään Keskisen Torisevan maastoissa (lenkki takaisin maantietä pitkin levähdysalueelle/Kahvimajalle n. 2 km) tai jatkamaan retkeä vaikka Perinnekylään saakka (14 km). Keskisen Torisevan rantapolulle pääsee Kahvimajan ohella myös kantatie 66:lta poikkeavalta vanhalta maantieltä. Järven luoteispäässä n. 50 m pohjoiseen haarautuvaa polkua pitkin on vanha tervahauta muistona ajoista, jolloin Torisevan kankailla kyti useampikin hauta ja rotkojärvien ikihongista poltettiin massoittain tervaa. Tervahaudan alue on rauhoitettu.
Yläiseen Torisevaan pääsee tutustumaan lähemmin tien puoleisella rannalla kulkevaa polkua pitkin. Järven pohjoispäässä pysäköintipaikan tuntumassa on "Rakkauden alttari", jossa nuoret parit ovat tavanneet käydä ihailemassa maisemaa.
Lisätietoa: Torisevan matkailuhistoriaa.
