Torisevan matkailuhistoriaa

Toriseva on lienee saanut nimensä veden ääntä kuvaavasta teonsanasta "torista", joka on tarkoittanut samaa kuin nykyisin käytetty "lorista". Usein toistetusta väitteestä huolimatta nimi ei ole saamelaista alkuperää, vaan se liittyy satakuntalaiseen eräsanastoon. Kangasalan, Kyrön (Ikaalinen, Viljakkala), Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden pitäjien talot alkoivat hyödyntää Näsijärvenreitin pohjoisosaa eräalueinaan viimeistään 1200-1300 -luvuilla, ja samalta suunnalta tulivat 1500-luvun puolenvälin tienoilla myös kylän ja koko paikkakunnan ensimmäiset vakituiset uudisraivaajat. Toriseva-nimen alkuperä ei merkitse sitä, etteivätkö jo saamelaiset olisi muinoin käyttäneet Torisevaa eräalueenaan; heidän paikalle antama nimi ei vain ole säilynyt.

Aina ei ole ollut itsestään selvää, että ihmiset olisivat olleet kiinnostuneita luonnonnähtävyyksistä saati käyttäneet aikaa ja vaivaa matkustaakseen niitä katsomaan. Luontomatkailun kehittymiseen vaikuttivat ratkaisevasti maantieteen- ja historiantutkimus sekä erityisesti kirjallisuudessa ja kuvataiteissa 1800-luvun vaihteen molemmin puolin vaikuttanut ns. romantiikka, jonka myötä luontoon ja luonnonkokemiseen alettiin liittää jopa myytillisiä merkityksiä. Henkeäsalpaavan jylhiä ja kauniita maisemia, jotka eivät olleet aikaisemmin kelvanneet yksinään edes vakavasti otettavan kuvataiteen aiheiksi, alettiin pitää etsimisen ja kokemisen arvoisina paikkoina: näiden äärellä ihminen saattoi kuulla Jumalan tai "maailman sielun" äänen ja aistia "isänmaan kauniit äidinkasvot" kirkkaimmillaan. Matkakuvausten ja kuuluisista maisemista julkaistujen painokuvien innoittamina herrasväen huviretkistä muodostui eräänlainen muoti-ilmiö, josta 1800-luvun lopulta lähtien alkoivat päästä nauttimaan yhä laajemmin myös muut kansanosat.

"Niin mustaa on sen vesi, että itse taivaan pilvetkin turhaan tuhlaavat hohdettaan sen sileään peiliin; se on niin hiljainen, raskas ja kuollut, ettei ainoakaan tuulenhenkäys, joka joskus sinne eksyy kallion korkean muurin yli tai metsän siimeksestä, koskaan häiritse sen tumman pinnan rauhaa - luulee näkevänsä Styxin ja etsii kohtisuorasta seinämästä Orkukseen vievää aukkoa." (Zacharias Topelius, Helsingfors Tidningar 1851.)

Zacharias (Sakari) Topelius (1818-1898) kulki useamman kerran Virtain kautta matkatessaan ns. suurta pohjantietä kotikaupunkinsa Uudenkaarlepyyn ja Helsingin väliä. Saattaa kuitenkin olla, että ensimmäisen kerran Topelius näki Torisevat vasta 1840-luvun alussa, kun pohjantietä oikaistiin siten, että se kulki suunnilleen nykyisellä linjauksella Torisevajärvien länsipuolitse aivan järvien tuntumassa. Topelius sijoitti Torisevalle romanttisen tarinan englantilaisesta matkailijasta ja tämän kauniista tyttärestä. Tarinan mukaan isä oli lähtenyt veneellä mato-ongelle ja pudonnut Torisevan tummaan veteen. Kirjailijan onnistui pelastaa matkailija syvyyksistä. Tytär oli niin kiitollinen, että jollei kirjailija olisi ollut jo sitoutunut "tiettyihin taivaansinisiin silmiin", olisi hän voinut voittaa omakseen tämän rikkaan englantilaismiehen tyttären.

Torisevajärvet olivat siten tunnettuja jo 1850-luvulla, kun taiteilija Werner Holmberg (1830-60) vietti kesän 1859 Kurussa ja vaelteli naapuripitäjissä Ruovedellä ja Virroilla aiheita etsimässä. Torisevalla Holmberg teki luonnoksia myöhemmin samana vuonna valmistuneeseen maalaukseen "Aihe Torisevalta", jossa on kuvattu Alaisen Torisevan eteläpäässä sijaitseva Inkerinkallio. Holmbergin voi sanoa palkitulla teoksellaan maalanneen Torisevan Suomen kartalle.

Werner Holmbergin "Aihe Torisevalta" (1859).
Taidemuseo Villa Gyllenberg, Helsinki.

Ehkä merkittävimmin Torisevajärvien kuuluisuuteen on vaikuttanut kirjailija ja valokuvaaja Into Konrad Inha (1865-1930). Inha oli Jäähdyspohjan oma poika, syntynyt Valkeajärven tilalla nimismies Johan Abraham Nyströmin perheeseen. Vuosina 1895-96 ilmestynyt, Inhan valokuvin ja kuvatekstein varustettu "Suomi kuvissa" (1895-96) sisälsi aiheen Yläiseltä Torisevalta sekä ohessa olevan tekstin viidellä eri kielellä painettuna :

"Virtain pitäjän kolme Torisevaa ovat tulleet kuuluisiksi sen kautta, että maantie kulkee niin läheltä niiden rantoja. Lukemattomille matkamiehille on sopinut poiketa ihailemaan niitten äkkijyrkänteitä, tummaa vettä ja synkkäin metsäin paartamia kallioita. Kaksi näistä järvistä on kuitenkin auttamattomasti hävitetty pitkiksi ajoiksi, kaskia kaatamalla ja halkoja hakkaamalla. Ainoastaan kolmas, joka onneksi ei ole yksityisellä maalla, on näihin saakka saanut säilyttää neitseellisen kauneutensa. Puhukoon se itse puolestaan." (I. K. Inha teoksessa "Suomi kuvissa" 1895-96.)

Sama valokuva koristi Uuden Kuvalehden kantta v. 1896. Tuohon aikaan Torisevasta oli jo liikkeellä monia muitakin valokuvia. Helsinkiläisen Atelier Apollon omistajan K. E. Ståhlbergin palkkaama valokuvaaja oli käynyt kesällä 1893 ottamassa kuvia ainakin Alaisesta ja Yläisestä Torisevasta. I. K. Inha työskenteli samoihin aikoihin Ståhlbergillä, mutta Torisevan kuvaaja lienee kuitenkin ollut Vivi Richter (1866-1960). Valokuva-ateljeet järjestivät vuosittain useita näyttelyitä, joista yleisö sai ostaa maisemavalokuvia koristepainatuksella kehystetyille pahveille pohjustettuina. Myös valokuvien käyttäminen ja lähettäminen postikortteina alkoi yleistyä. Toistaiseksi vanhin tunnettu Toriseva-kortti on postitettu 1895. Kortin kuva on Vivi Richterin ottama ja todennäköisesti peräisin siis jo v:lta 1893.

Väritetty postikortti Yläisestä Torisevasta on lähetetty v. 1902.
Alkuperäisen valokuvan on ottanut Vivi Richter v. 1893(?).

Kansanvalistusseura alkoi v. 1896 julkaista matkailukalentereita lisääntyvän kotimaanmatkailun tarpeisiin. I. K. Inha kirjoitti v:n 1916 kalenteria varten yhdeksänsivuisen artikkelin "Kolme Torisevaa", jossa hän järvien esittelyn ohella kuvailee eloisasti maalaillen Torisevan ainutlaatuista tunnelmaa ja antaa pienen tuokiokuvankin herrasväen seurustelusta kesäisen järven rannalla:

"Usein tehtiin Torisevalle omasta pitäjästä huviretkiä ja kesävieraiden kesken, joita usein oli mukana, keskusteltiin vakavasti siitä, eivätkö Torisevat sentään olleet kauniimmat kuin ruoveteläisten Koverojärvi. Naapuripitäjäin välillä vallitsi koko joukon kateutta siitä, kumpi oli luonnonkauniimpi. Onneksi on Runeberg "Heinäkuun 5. päivässä", Ruoveden kokonaan sivuuttaen, antanut virtolaisille oivan valtin, joka arkailematta vedettiin esiin kesäisen kahvikestin ääressä ja jota vastaan ei kesävieraitten ollut hyvä väitellä." (I. K. Inha artikkelissa "Kolme Torisevaa", Kansanvalistusseuran kalenteri.)

I. K. Inhan sisaret Helma, Tyyni ja Saima Nyström valokuvaajan itsensä kuvaamina 1890-91. Paikka ei ole tällä kertaa Toriseva vaan Valkeajärven tilaan kuulunut Karsasjärvi.

"Runebergin antamalla valtilla" Inha tarkoittaa "Vänrikki Stoolin tarinoiden" (1848-60) runosta "Heinäkuun viides" löytyvää säettä:

"Rannalta tältä palasen maat' ihanaista isien sa näet, nuorukainen: kuin Virtain järvet ihanat on Saimaan sadat lahdelmat, Imatra pauhaavainen ja Vuoksen aallot vaahtoisat." (suom. Paavo Cajander)

Ehkä J. L. Runeberg (1804-77) on runoa muotoillessaan tosiaan muistanut Toriseva-järvet, jotka hän on voinut nähdä viettäessään kesän 1825 Ruovedellä Ritoniemen kartanossa. "Heinäkuun viidennellä" on kuitenkin yleisempikin merkitys suomalaisessa kulttuuri- ja taidehistoriassa. Tämä aikaisemmin erittäin tunnettu ja jopa kansallislaulun asemasta kilpaillut runo opetti lukijoille, kuinka maisemaan tuli suhtautua pyhänä arvona ja isänmaan ilmentymänä, jonka edessä jokainen saattoi kysyä itseltään "Maan eestä kuolisitko tään?". Runo oli myös osaltaan hahmottamassa suomalaisen maiseman perustyypiksi idyllistä, horisonttiin jatkuvaa järvinäkymää, jolle taiteilijat 1800-luvun puolenvälin jälkeen lähtivät joukolla etsimään kuvallista vastinetta mm. Pirkanmaan ja Keski-Suomen järviseuduilta.

Albert Edelfeltin tussipiirros Yläisestä Torisevasta ("Vänrikki Stoolin tarinoiden"
kuvitusta, 1897-1900). Etuoikealla on ns. Rakkauden alttari, jossa nuoret parit tapasivat
käydä uimassa ja ihailemassa maisemaa. Nimen paikka lienee saanut aikaisintaan
1930-luvulla, ehkä vasta 1950-luvulla, jolloin järven rannalla tien vieressä oli tanssilava.

"Vänrikki Stoolin" 1890-luvulla kuvittanut Albert Edelfelt (1854-1905) etsi runoille uskollisena aiheita myös Virroilta. Edelfelt yhdisti "Heinäkuun viidenteen" kaksikin Toriseva-aihetta, näkymät Inkerinvuorelta (- jota on väitetty myös maisemaksi Kaukolasta! -) ja Yläiseltä Torisevalta. Edelfeltin vierailusta Virroilla ei ole tietoa; taiteilija onkin voinut käyttää piirrostensa mallina esim. juuri I. K. Inhan valokuvia. Kansallistaiteilijoistamme myös Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) tiedetään maalanneen Toriseva-aiheen, joka on nykyisin Serlachiuksen kokoelmissa. Taiteilija lienee pysähtynyt Torisevalla Pihlajavedelle ja Keuruulle suuntautuneilla maalausretkillään.

Albert Edelfeltin kuvitusta runoon "Heinäkuun viides" teoksessa "Vänrikki Stoolin tarinoita" (ilm. 1909) .
Runon nimiölehdellä oleva tussipiirros on syntynyt vuosien 1897 ja 1900 välisellä ajalla.
Piirroksessa on kuvattu näkymä Inkerinkallion korkeimman huipun vierestä Jäähdyspohjan kylään,
alhaalla Alainen Toriseva, keskellä Koliston torppa ja Majajärvi, taustalla Karsasjärvi ja Jäähdyslahti.
Huomaa Alaisen ruohikkoinen, mutta jyrkkä rantaviiva.

Inhan tuotannosta tunnetaan ehkä parhaiten "Suomen maisemia" (ens. painos 1909), johon Inha kokosi matkakertomuksia ja valokuvia eri puolille Suomea suuntautuneilta kuvausretkiltään. Toriseva mainitaan vasta teoksen toisessa painoksessa (1925), johon Inha liitti Kansanvalistusseuran kalenterissa ilmestyneen artikkelinsa lähes sellaisenaan, tosin niukemmalla kuvituksella varustettuna. Artikkelissa kiinnittää huomiota se, ettei kirjailija suinkaan tyydy ylistämään ja kuvailemaan kotikylänsä maankuuluja maisemia, vaan ottaa myös voimakkaasti kantaa Torisevan rantojen silloiseen tilaan. Järvien yleissävy oli jo vuosisadan vaihteessa ehtinyt muuttua puhtaasta erämaasta luonnontilan ja maanviljelyksen yhdistelmäksi. Vaikka uudisasutus ja pellot vuosien kuluessa sulautuivatkin maisemaan, esitti Inha syvän huolensa siitä, että järvien tunnelma oli vaarassa kadota lopullisesti laajoihin metsänhakkuisiin. Syy siihenkin, miksei Keskisestä Torisevasta näytä olevan valokuvia 1800-luvun lopulta, löytynee seuraavasta Inhan maininnasta:

"Toiseksi tullaan ... keskimmäiselle Torisevalle, joka on yksityisten maalla, ja surullisempaa metsänraiskauksen kuvaa kuin sen rannoilla olisi ollut vaikea löytää. ... Moinen metsänhävitys on ... moninkerroin rumaa paikoilla, joihin luonto on niin paljon suloa yhdistänyt tuntevia ja älyäviä lapsiaan ilahuttaakseen." (I. K. Inha, 1916. "Kolme Torisevaa". Kansanvalistusseuran kalenteri 1916.)

Keskistä Torisevaa v. 1936 järven eteläpäästä nähtynä. Ainakin jo tässä vaiheessa Keskisen puusto
näyttäisi olevan hyvässä kasvussa. Vas. näkyy kattoa A. Sandbergin talosta, jonka
rakentaminen jäi kesken taiteilijan kuoltua v. 1927. Kuvaaja tuntematon.

Kun sisävesilaivat alkoivat 1900-luvun vaihteessa liikennöidä Virroille asti, saatettiin kunnassa jo huokailla "matkailijavirrasta", jolle ei ollut tarjolla minkäänlaisia palveluja. Asiaan saatiin helpotusta, kun taiteilija Armid Benjamin Sandberg (1876-1927), joka oli jo ehtinyt viettää useita kesiä Virroilla, rakensi vv. 1903-04 Pilvilinnaksi kutsutun huvilan ja ateljeen Alaisen Torisevan eteläpäähän Inkerinkallion kupeeseen. Täällä hän tarjosi turisteille mahdollisuuden kahvitella ja aterioida, ja yösijakin järjestyi, jos talossa vain oli tilaa. Hirsistä salvotun päärakennuksen viereen nousi 1920-luvun alkuun mennessä näköalapaviljonki ja rantaan matkailijoille tarkoitettu kaksikerroksinen tuparakennus.

Pilvilinna elokuussa 1931. Paavo Heinosen kuvaama postikortti.

Turistien ohella Pilvilinnassa vieraili useita Sandbrgin taiteilijatovereita, mm. Verner Thomé (1878-1953). Ystävykset maalasivat ahkerasti Torisevan maisemia ja nauttivat työskentelyn lomassa iloisesta kesäelämästä. Talvet Sandberg vietti Helsingissä, kunnes hän ryhtyi 1920-luvun puolessa välissä rakentamaan talviasuntoa Keskisen Torisevan rannalle. Talo ei koskaan ehtinyt valmistua, sillä taiteilija kuoli tapaturmaisesti Pilvilinnassa elokuussa 1927. Sandbergin kuoleman jälkeen hänen äitinsä ja sisarensa jatkoivat vielä joitakin vuosia kahvila- ja majoitustoimintaa. Viimeistään 1930-luvun puolivälissä autioksi jäänyt Pilvilinna rappioitui nopeasti, kunnes se purettiin "vaarallisena seikkailupaikkana" v. 1945.

Inkerinkallio on Alaisen Torisevan eteläpäässä oleva korkea jyrkänne, jota kutsutaan myös Inkerinvuoreksi. Kallion kerrotaan saaneen nimensä nuorelta aatelisneidolta Inkeri Kurjelta. Inkerin tarulla on onneton loppu: nuori neito heittäytyi kalliolta Torisevajärveen onnettoman rakkauden vuoksi.


Pilvilinnan lopetettua toimintansa päätti Virtain Lotta Svärd-järjestö ottaa huolehtiakseen retkeilijöiden ja turistien virkistämisen. Ensin tarkoituksena oli kunnostaa Pilvilinna uudelleen kahvilaksi, mutta kun tämä oli kuitenkin jo huonossa kunnossa, rakennuttivat lotat uuden kahvilan järven toiseen päähän. Torisevan kahvimaja avattiin suurin juhlallisuuksin helluntaina 1936. Lotat hoitivat kesäkahvilaa aina elokuuhun 1944 saakka. Heidän jälkeensä kahvilatoimintaa ovat jatkaneet paikalla yksityiset yrittäjät, ja Kahvimaja on edelleen avoinna joka kesä.

Lottia Torisevan kahvimajalla. Kuvassa on todennäköisesti kurikkalaisia vieraita kesällä 1936. Kuvaaja tuntematon.

Toriseva on aina ollut taiteilijoiden rakastama innoituksen lähde. Kuuluisimpia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuoliskon Toriseva-kuvaajia ovat A. Sandbergin ja V. Thomén ohella olleet Sergei Wlasoff (1859-1924), Santeri Salokivi (1886-1940), Eemu Myntti (1890-1943) ja Erkki Kulovesi (1895-1971). Einar Lagerstam ja Niilo Suojoki (1908-69) ihastuivat paikkaan niin, että viettivät täällä useita kesiä 1940- ja 1950-luvuilla. Myös monet virtolaiset ja naapuripitäjien taiteilijat ovat ottaneet aiheitaan Torisevalta. Yhä edelleen järvet ovat erilaisten taideleirien ja -seurojen vakituisia retkikohteita.

Alaisen Torisevan eteläpää on tarjonnut jylhät puitteet kesäisille taide-esityksille. Jähdyskylän nuorisoseura esitti rannassa näytelmää "Metsänhaltijan vihat" useaan kertaan 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Viimeksi rannassa on esitetty "Karhuooppera" kolmena kesänä vv. 1995-97. Pentti Tynkkysen säveltämässä kansanoopperassa esiintyi ammattitaiteilijoiden ohella suuri joukko virtolaisia eri alojen harrastajia. Näyttämö oli rakennettu Torisevan länsirantaan osittain veden päälle siten, että taustalla kohosi Inkerinvuoren jyrkkä seinämä.

Peijaiskohtaus Karhuoopperasta. Kuva Virtain valokuvausliike 1995.

Alaisen Torisevan eteläpäässä oli leirintäalue 1960-luvulla ja kioski aina 1970-luvulle saakka. 1990-luvun lopulta vuoteen 2003 saakka Alaisella Torisevalla järjestettiin Karhu-uinti, heinäkuinen kansanuintitapahtuma, jossa matkana oli järvi päästä päähän eli etelärannasta Kahvimajan rantaan. Useana talvena 2000-luvun alussa Inkerinkallion seinämään jäädytettiin 30-metrinen jääkiipeilyrata, joka ehti saada suuren suosion ja valtakunnallistakin huomiota.

Kirj. Jaana Kallio, 2004/2009.